Toimintakertomus 2017

Yleistä
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää hirvikoiratoimintaa sekä toimia harrastajien yhdyssiteenä Länsi­Lapissa ja Norrbottenissa. Yhdistys vie määrätietoisesti omalla alueellaan kenneltoimintaa eteenpäin kaikkien hirvikoirarotujen hyväksi. Yhdistys järjestää kokeita, koulutustilaisuuksia ja koiranäyttelyitä yhteistyössä paikallisten metsästysseurojen kanssa.

Yhdistyksen hallitus vuonna 2017:
Puheenjohtaja Heikki Koivuranta Jäsenet: Juhani Rautio, varapuheenjohtaja (varalla Vesa Rautio) Tommi Lohiniva, sihteeri-rahastonhoitaja (Jouni Ylitalo) Paavo Huhta (Mikko Metsävainio) Veikko Piuva (Kari Huhta) Aimo Mehtälä (Markku Svenn) Marko Mäkikyrö (Antti Niva).
Yhdistyksen jäsenmäärä yhteensä 95 joista henkilöjäseniä 87 ja yhdistysjäseniä 8.

Talous
Yhdistyksen talous on kunnossa ja maksuvalmius hyvä. Toimintaa on pyöritetty talousarvion mukaisesti. Tilinpäätös 404,57 euroa voitolla. Koetuotot jäivät Nuuska Cupin kolmannen osakilpailun peruuntumisen vuoksi arvioitu pienemmiksi.

Edustukset
Lapin Kennelpiirin pystykorvajaoston jäsenet Olavi Holmala ja Tommi Lohiniva.

Tapahtumia
26.02.2017 klo 15 pidettiin yhdistyksen vuosikokous Ylitorniolla, Lomakeskus Karemajoilla. Kokouksen alkajaiseksi palkittiin syksyn kokeissa ansioituneita koiria. Kokouksen puh.joht toimi Heikki Koivuranta ja siht. Tommi Lohiniva. Läsnä 14 jäsentä. Kokouksessa valittiin hallituksen puh.johtajaksi jatkamaan Heikki Koivuranta. Erovuorossa olevat hallituksen jäsenet Juhani Rautio (Vesa Rautio) valittiin jatkamaan. Edesmenneen Esko Koiviston varajäsen Paavo Huhta valittiin jatkamaan varsinaisena jäsenenä ja varalle valittiin Mikko Metsävainio. Seppo Maansaaren tilalle valittiin varsinaiseksi Marko Mäkikyrö ja varajäseneksi Antti Niva.

Syyskuun 17. päivänä järjestettiin Nuuska Cupin ensimmäinen osakilpailu Kainuunkylän koululla. Ylituomarina toimi Pekka Huusko ja sihteerinä sekä ylituomari harjoittelijana Tommi Lohiniva. Kokeeseen osallistui 10 koiraa. Kokeen voitti Mika Raiskion jpu Joensivun El Toro saaden mukaansa pääpalkintona olleen UP:n tutkan.

Nuuska-Cupin toinen osakilpailu järjestettiin Juoksengissa Napapiirin Erän majalla 08.10.2017 Ylituomarina toimi Juha Kupari ja sihteerinä Heikki Koivuranta. Koiria kokeeseen osallistui 19 ja kokeen tulostaso nousi kärjen osalta erinomaiseksi. Ykköstuloksia haukuttiin 8. Voiton ja osakilpailun pääpalkintona olleen UP:n tutkan voitti jpu Helmihaukun Anki om. Tommi ja Minea Lohiniva. Koe jäi myös Nuuska Cupin ratkaisevaksi kokeeksi kun Cupin kolmas osakilpailu ja sitkeän koe jouduttiin marraskuussa perumaan runsaan lumen tulon vuoksi. Näin Nuuska Cupin pääpalkintona olleen Tikka T3X kiväärin voitti kahdella kovalla 95,5 ja 95 pisteen tuloksella Jpu Joensivun El Toro, om. Mika ja Juho Raiskio, Rovaniemeltä.

Lapin kennelpiirin PM-kokeeseen pääsi osallistumaan ennätysmäärä yhdistyksemme koiria. Mukana oli peräti 5 yhdistyksen jäsenen koiraa (Porkkasuon Taika, Helmihaukun Anki, Kuokkamaan Pyry, Usva ja Rauturin Sökö)ja samaan aikaan Jouni Ylitalon Pystytuulen Tara oli edustamassa Juniorimestaruus Ottelussa Pietarsaaressa joka olisi myös ollut edustuskelpoinen ilman kokeiden päällekkäisyyttä. Piirinmestaruuden voitti Kuokkamaan Pyry. Karjalankarhukoirien SM-otteluun selviytyi valintojen kautta Jorma Ojanperän Usva, sijoittuen 12.

Vuoden koira ja valiot
Nuuskakairan Vuoden hirvikoira 2017 on FIN KVA Usva, om. Jorma Ojanperä 75 pisteellä. Suomen käyttövalion arvon vuonna 2017 saavuttivat: Batucanin Xenon, om. Esa Kiviniemi, Helmihaukun Ahto om. Marko Mäkikyrö, Pystytuulen Tara, om. Jouni Ylitalo, Risunevan Rosa om. Esa Tirroniemi, Toljun Seita, om. Juha Tolppi ja Pakkalan Jytky om. Pekka Savolainen.

Muuta
Yhdistyksen kotisivuja netissä on ylläpitänyt Olavi Holmala. Ylituomari koulutuksen ovat suorittaneet Tommi Lohiniva ja Rolf Eskelinen. Tommi Lohiniva suoritti myös vaadittavat harjoittelut ja hänen ylituomarioikeudet on vahvistettu kennelliitossa 12.10.2017.